Mielestäni portfolia oli kiva tehdä. Sai itse päättä mihin muotoon sen haluaa kirjoittaa, joka oli todella hyvä. Itse tykkään tehdä töitä koneella, joten halusin kirjoittaa portfolion blogiin.
Omasta mielestäni suoriuduin tehtävistä suht. hyvin. Sain tehtävät valmiiksi ajoissa. Jotkut tehtävät olivat kuitenkin aika hankalia. Yritin silti tehdä parhaani ja kirjoittaa kaikkea mitä aiheesta keksin. Mielestäni Saarijärven Paavon ja Juoppohullun päiväkirjan vertailu oli hieman hankalaa. Se saattaa näkyä tekstissänikin, mutta mielestäni sain sen kuitenkin aika hyvin tehtyä. Kirje runoilijalle oli myös hieman vaikea. En oikein ymmärtänyt tehtävää kunnolla. Onneksi sain sen kuitenkin tehtyä.:)
Mielestäni töistä parhaiten onnistuivat Maamme- runon analysointi, sekä Tuntemattomaan sotilaan ja Sotaromaanin vertailu. Sven Tuuva ja Saarijärven Paavo olivat mielestäni suht. helppoja tehtäviä, joten nekin onnistuivat aika hyvin.
Tykkäsin siis tehdä portfoliota ja onnistuin töissä omasta mielestäni ihan hyvin. :)
maanantai 7. lokakuuta 2013
Tuntemattomat sotilaat
Töistä eniten mieleeni jäi Tuntemattoman sotilaan sekä Sotaromaanin vertailu. Oli outoa, miten paljon Väinö Linnan alkuperäisteoksesta oli sensuroitu. Mielestäni sensuroidut kohdat olivat niinsanotusti hauskempaa tekstiä kuin sensuroimattomat teksinpätkät. Itse en aina ymmärtänyt miksi kohdat oltiin sensuroitu. Toisaalta maailma oli aika erinlainen 1900- luvun puolivälissä kun nykyään. Sotaromaanihan julkaistiinkin täysin alkuperäisenä vuonna 2000. Nykyään teosta ei paheksuta läheskään niin paljon kuin silloin kun Linna sen kirjoitti. Silloin sota oli ihmisille herkkä aihe. Olihan sota päättynytkin vasta pari vuotta sitten,
Väinö Linna kuvasi sotilaita perussuomalaisina, letkeinä miehinä. Katkelmia oli hauska lukea, sillä miehet jutustelivat rennosti vitsejä kertoen. Sotilaat puhuivat murretta, joka sekin väritti tekstiä mukavasti.
Itse olen katsonut vanhemman version Tuntemattomasta sotilaasta elokuvana. Mielestäni elokuva on kerrassaan loistava ja vaikuttava teos. Sen ansiosta pystyin lukemaan teksiä hyvin ja kuvitella tapahtumat.
Linnan kirjassa sotilaat olivat yritteliäitä miehiä. He tekivät kaikkensa isänmaansa puolesta. He halusivat voittaa sen aikaisen Neuvostoliiton, vaikka Neuvostoliitolla olikin paljon enemmän sotilaita ja muita sotaan tarvittavaa tavaraa. Sotilaat eivät luovuttaneet missään vaiheessa. Suomi pärjäsikin jatkosodassa yllättävän hyvin.
Vaikka Väinö Linnan Tuntematon sotilas onkin hyvin pitkä kirja, luulen että tulen lukemaan sen myöhemmin joku päivä.

keskiviikko 2. lokakuuta 2013
Juoppohullun päiväkirja vs. Saarijärven Paavo
Juoppohullun päiväkirja kertoo miehestä, joka on pahasti riippuvainen alkoholiin. Hän on alkoholisti. Hän on luultavasti ollut sammuneena parikin päivää, sillä hän ei muista kahdesta edellispäivästä mitään. Miestä oksettaa. Häntä sattuu jokapaikkaan. Mies ei muista päivää, kuukautta eikä edes omaa ikäänsä. Hän lähtee kysymään naapurilta apua. Samalla hän kysyy naapurin mieheltä moottoripyörää lainaan. Vaikka miehellä on suunnattoman paha olo, hän aikoo lähteä ostamaan lisää viinaa. Hän ajattelee kipujen häipyvän juomisen myötä. Tästä päättelinkin että mies on pahasti alkoholisoitunut.
Mies on niinsanotusti rappiolla. Hänen luonne vaikuttaa hieman agressiiviselta. Toki se saattaa johtua kovasta alkoholinkäytöstäkin. Hän siis juo todella paljon. Sekin kuuluu miehen luonteeseen.
Nyt kun mietitään Saarijärven Paavoa. Tarina on aivan erinlainen. Samoin myös päähenkilö täysin erinlainen. Paavo on sinnikäs, paljon töitä tekevä nuori perheen isä. Hän ei luovuta koskaan. Paavo on periksiantamaton ja antelias. Vaikka satoa tulikin kolmen vuoden jälkeen, jakoi hän sadon nälkäänäkevien naapureidensa kanssa.
Mielestäni Juoppohullun päiväkirjan tarina on hieman realistisempi kuin Saarijärven Paavon. Päähenkilö vaikuttaa todellisemmalta, nimittäin tänä päivänä tuo voisi helpostikin olla mahdollista. Tottakai Paavon sinnikkyys ja yritteliäysyys voi periaatteessa olla realistista, mutta valitettavasti harva osa ihmisistä yltää samaan.
Ympäröivä maailma myös vaikuttaa päähenkilöihin. Paavo eli köyhissä oloissa, joten hänen täytyikin tehdä normaalia enemmän töitä että saisi elätettyä perheensä. Juoppohullulla taas tuskin edes on perhettä tai kumppania. Hän siis vain juo ja juo ajattelematta seurauksia.

maanantai 23. syyskuuta 2013
Kirje Eino Leinolle
Hyvä Eino Leino.
Runosi "Sun naurusi" oli kaunis ja hienosti riimitelty. Runosi herättää kauniita ja lempeitä mielikuvia. Runo on rakkausruno. Runossasi kuvataan raukkauden pelkoa ja ihastusta. Runostasi välittyy harras tunnelma, joka saa lukijan ihastumaan runoon.
Runon sanoman ymmärtää hyvin ja kieli on ymmärrettävää. Muutama hieman outo sana oli, mutta muiden tuttujen sanojen yhteydessä asian ymmärtää hyvin.
Mielestäni kerrassaan hieno runo.

lauantai 21. syyskuuta 2013
Väinö Linna - Tuntematon sotilas / Sotaromaani
Tuntematon sotilas ja Sotaromaani ovat sama kertomus, hieman eri sanoin. Tuntematon sotilas on sensuroitu nimi Linnan alkuperäisestä teoksesta. Hän olisi halunnut kirjan nimen olevan Sotaromaani. Kustantajayhtiö ei hyväksynyt nimeä. Sotaromaanista on sensuroitu paljon muutakin.
Ensimmäisessä katkelmassa sensuroidut kohdat viittaavat Jumalaan ja Saatanaan. Mies on hätätilanteessa. Hän on bussissa, joka kuljettaa sairaita ihmisiä. Bussi on syttynyt palamaan. Bussissa olevia ihmisiä ei pystytä auttamaan. Mies herjaa Jumalaa ja saatanaa. Tämän vuoksi kohta on sensuroitu.
Toisessa katkelmassa miehet katselevat nuoria opiskelijanaisia. Sensuroidussa kohdassa naisten kehoa kuvaillaan tarkemmin. Kohta on sensuroitu luultavasti siksi, että aiemmin mainitaan yhden miehistä olevan jo naimisissa. Silti hän katselee naisia. Sen ajatellaan ehkä olevan väärin.
Kolmannessa katkelmassa puhutaan suomalaisesta sotaväestä. Katkelmassa sanotaan etteivät sotilaat yleensä tappele keskenään. Jos heille alkaa syntyä sanaharkkaa, voi päätellä heidän olevan väsyneitä. Sensuroidussa kohdassa tuo todetaan. Kohdassa sanotaan upseerin tietävän milloin sotilaat ovat väsyneitä.
Neljännessä katkelmassa puhutaan avoimesti moraalisesta kriisistä, mikä vallitsi Suomessa. Sotilaat olivat järkyttyneitä teloituksesta. Sotilailla ei ollut kaikki hyvin. Tästä kerrottiin sensuroidussa kohdassa. Kohta on sensuroitu luultavasti siksi, että täysin todelliset asiat kerrottiin liian avoimesti. Muiden ihmisten ei haluttu tietävän kaikkea.
Viidennessä katkelmassa puhutaan miehistä jotka olivat käyneet "naisissa". Katkelmasta on sensuroitu aika paljon. Sensuroidussa kohdassa mies nimeltä Rahikainen kuvaili iltaansa, ja otti esille naiselta jääneet alushousut. Tämä ei siihen aikaan ollut sopivaa, siksi luultavasti katkelma on sensuroitu.
Kuudennessa katkelmassa sodan tapahtumia kuvataan hieman raaemmin kuin sensuroimattomassa kohdassa. Sensuroiduss akohdassa mainitaan sana "teloitus", joka kuulostaa vähän raa`alta. Sota oli ihmisille arka aihe, sen takia Vänö Linnan realistisia katkelmia on sensuroitu.

maanantai 9. syyskuuta 2013
Kansallisromantiikkaa ja Realismia
Tarinan alkua kansallisromantiikan tyyliin :
Oli kaunis kesäilta. Pitkät pellavaiset hiukset hulmusivat viileässä kesätuulessa. Tyttö käveli kullanruskeaa peltoa pitkin. Hänen valkoinen harsohame tarrautui pitkiin ohrantähkiin.
Tytöllä ei ollut kenkiä. Jalkoihin ei siltikään sattunut, hän oli nimittäin tottunut kävelemään paljain jaloin. Hän oli kävelemässä kotiinpäin. Tytön isä teki pellolla aamusta iltaan ahkerasti töitä. Tytön äiti oli myös ahkera, hän hoisin tytön pikkusiskoa ja valmisti perheelle ruokaa. Tyttökin teki usein töitä. Nyt hän oli halunnut lähteä hetkeksi purkamaan ajatuksiaan.
Tarinan alkua realistiseen tyyliin :
Poika meinasi kompastua pari kokoa suurempiin housuihinsa. Hän laahusti kostealla ja pimeällä syksyisellä kadulla. Poika kannatteli käsissään jonkinnäköistä energiajuomatölkkiä. Hän hörppi siitä parin askeleen välein. Pojan tyhjä reppu roikkui lähes takapuolessa. Hän näpersi suurta kosketusnäyttöpuhelinta, jonka valo valaisi hänen hieman epämuodostuneita kasvojaan.
Poika kapusi kerrosalon portaita ylöspäin. Hän avasi oven avaimillaan. Päästyään sisään, hän heitti repun lattialle, riisui kengät heittäen nekin eteisen nurkkaan. Hän käveli olohuoneen ohi, jossa näki isänsä katsomassa televisiota olutpullo kädessään. Televisiotason reunalla nökötti kolme muutakin pulloa. Yksi oli viinapullo, toinen olutpullo. Poikaa ei juurikaan asia kiinnostanut. Hän laahusti huoneeseensa ja lösähti tietokoneen ääreen. Siinä hän viettikin koko illan. Niinkuin tähän asti lähes kaikki muutkin illat.

tiistai 3. syyskuuta 2013
Minna Canth - Lapsenpiika
En ole aiemmin lukenut Minna Canthin teoksia, joten en oikein tiedä mitä odottaa. Minna Canthin teokset ovat realistisia. Hän vältti ihannointia, sillä hän halusi ihmisten tietävän millaista Suomessa oikeasti on.
Emmi on neljätoista vuotias tyttö. Hänen elämämäänsä kuvataan aika rankaksi. Hän ei saa nukkua pitkään, vana hän tekee pitkää päivää vahtien Lilliä, pientä vauvaa. Emmi on lapsenpiika. Hän on töissä rouvan luona lapsenvahtina. Silja on hänen työtoverinsa. Silja vaikuttaa tomeralta. Hän herättää Siljan, kun on aika taas mennä töihin.
Rouva on ollut häissä koko yön. Rouva vaikuttaa huolettomalta. Hän huitelee muualla, samaan aikaan tyttöjen hoitaessa vauvaa.
Lilli piti Emmistä. Hän heräsi ja yritti tavoitella Emmiä kätkyestä. Samalla, Emmin huomaamatta Lilli putosi alas. Lilli alkoi itkeä. Emmi säikähti suuresti ja nappasti vaivan oitis syliinsä. Samaan aikaan rouva avaa oven ja astuu sisään. Rouva kysyi mitä oli tapahtunut. Emmi oli shokissa, joten hän ei osannut vastata. Hän pysyi vain hiljaa. Rouva nappasi vauvan syliinsä ja alkoi torua Emmiä. Rouva luuli, että Emmi oli pudottanut vauvan. Rouva lupasi, ettei ottaisi Emmiä enää taloon töihin.
Rouva sanoi Emmille : "Mikä kelvoton ja huolimaton kapine sinäkin olet?". Tästä voi päätellä, ettei työläiset, varsinkaan Emmi olleet kovin arvostetussa asemassa. Mielestäni tilanne meni todella epäoikeudenmukaisesti. Rouva alkoi heti syyttää viatonta, vaikkei tiennyt oikeasti mitä oli tapahtunut.
Canth kuvaa kirjassaan rouvan töykeäksi ja omistushaluiseksi. Novellista tulee kuva, että rouva ajattelisi vain itseään. Rouvan vieraat ovat rikkaita ja itseään arvostavia. Rouva kertoo vieraille, varmasti heiamn liiotellusti mitä aamulla oli tapahtunut. Tämän jälkeen rouvat katsovat Emmiä todella nyrpeästi. Emmin tekisi mieli hautautua maan alle. Emmi alkaa syyttämään itseään. Hän ottaa asian todella vakavasti, ja ajattelee että tästä onnettomuudesta on haittaa hänen loppu elämäänsäkin.
Emmi menee ulos, hyytävän kylmään ilmaan. Hän ajattelee, että piiat ovat pahoja. Hänen päähän on tullut ajatus, että herrasväki on oikeassa kaikessa. Hän ajattelee että piiat tekevät syntiä. Silja tulee ulos. Hän ihmettelee suuresti, miksi Emmi siellä yksin istuu. Emmi kysyy Siljalta miksi piiat ovat niin pahoja. Silja vastaa tyynesti : " Sen tähden, koska meidän täytyy valvoa niin paljon." Emmi uskoo Siljaa, ja he jäävät yhdessä istumaan ulos pimeyteen.
Emmi häädettiin talosta. Hänen täytyi löytää uusi paikka, mistä saisi töitä ja rahaa. Emmi tunsi olonsa hyljätyksi. Hän mietti, ettei kukana häntä haluaisi enää töihin. Emmi sai silti paikan. Ei vain kovin hyvästä perheestä. Silja tiesi perheen. Hän kertoi, ettei perheessä edes juurikaan ruokaa annettu. Emmi oli nöyrä, hän sanoi tyytyvänsä mihin työpaikkaan tahansa.

tiistai 20. elokuuta 2013
Maamme-runo
Maamme-runon on luonut Suomen kansallisrunoilija Johan Ludvig Runeberg. Maamme-runo on Suomen kansallislaulu.
Maamme-laulussa ylistetään Suomea, sen vehreyttä ja kauneutta. Laulussa mainitaan moneen otteeseen järvet. Onhan Suomi tuhansien järvien maa. Laulussa ylistetään myös urheita sotilaita, jotka ovat taistelleet isänmaamme puolesta. Laulusta voi tulkita, että suomalaiset ovat sisukasta kansaa. Niinkuin kansallislauluissa yleensäkin, omaa maata ylistetään ja ollaan ylpeitä että saadaan asua tässä maassa.
Nyt, jos Maamme-laulu ikäänkuin kirjotettaisiin uudelleen, ei se luultavasti noin ylistävä olisi. Tai voisihan siitä sellaisen tehdä, mutta siinä tapauksessa välteltäisiin todenmukaisuutta. Tottakai tuohonkin aikaan, kun Maamme-laulu kirjoitettiin, Suomessa oli ongelmiakin. Niistä ei vaan haluttu puhua. Olisihan se muutenkin hieman outoa, jos kansallislaulussa kerrottaisiin vain negatiivisia puolia.
Kyllä Maamme-laulu joissain kohdissa kuvaa myös nykypäivää : järvet ovat vieläkin tallella ja urheasti Suomen puolesta taistelleita sotilaita arvostetaan edelleenkin. Mutta jos itse kirjoittaisin nyt uudistetun Maamme-laulun, saattaisin mainita siinä myös huonoja puolia. Saattaisin jossain säkeistössä ohimennen mainita rikoksista, jossain jostain toisesta epäkohdasta. Mutta tietenkin laulussa täytyisi kehua Suomea. Eihän laulusta muuten mitään tulisi. Itse mainitsisin ainakin kehittyneen terveydenhuollon ja suuren kouluttautuneiden määrän Suomessa. Lähes kaikilla on työ ja melkein kaikilla elämä raiteillaan.
Uudesta Maamme-laulusta tulisi varmasti erinlainen, mutta se on mielestäni vain positiivista. Olisi huolestuttavaa, jos Suomi ei olisi 1800- luvulta kehittynyt mihinkään suuntaan - hyvään taikka huonoon.

keskiviikko 22. toukokuuta 2013
Uusi tai uudenlainen media

Muutaman vuosikymmenen päästä kova juttu voisi olla puhelin, jota ei käytännössä näkyisi. Se laitettaisiin korvan taakse, ja sitä voisi ohjata ajatuksilla. Sinun ei tarvitsisi kuin miettiä pään sisällä, että kenelle soitat ja pienenpieni siru tekisi sen. Voit myös lähettää tekstiviestin, kunhan vain mietit että mitä kirjoitat. Sinun ei käytännössä tarvitsisi tehdä itse mitään. Kätevää, eikö vain ?
^ Jäljennös sirusta
perjantai 17. toukokuuta 2013
8B:n yökoulu
Meillä oli eilen yökoulu. Pääsimme kouluun sisälle 20.30. Meille oli tilattu pitsat ja söimme kaikki yhdessä luokassa. Sen jälkeen oli vapaa-aikaa. Yökoulu ei ihan kyllä täyttänyt odotuksiamme. Jouduimme menemään nukkumaan jo 2.30, mistä emme tykänneet. Nukkuminen ei ihan onnistunut, itsekään en nukkunut minuuttiakaan.
Positiivista kuitenkin oli, että yökoulu sai kasvatettua luokkamme yhteishenkeä. Itse voisin osallistua toiseen yökouluun luokkamme kanssa milloin tahansa, jos nukkumaanmenoaikaa siirrettäisiin myöhemmälle. Mielestäni yökoulussa ei ole tarkoitus nukkua!

perjantai 3. toukokuuta 2013
perjantai 5. huhtikuuta 2013
Negatiivinen uutinen
Iltalehden sivuilta valitsin tämän negatiiviseksi uutiseksi :
Kanan rintaleikkeestä löytyi kuvottava yllätys
Porilainen nainen oli löytänyn kanan rintaleikkeestä suuren määrän kuolleita toukkia. Seuraavana päivänä nainen lähetti Atrialle kuvat toukkia sisältäneestä rintaleikkeestä.
Toukat paljasuivat kanalakuoriaisen toukiksi, jotka olivat todennäköisesti kanaan haavan kautta jo tilalla. Atrialla sanottiin, ettei tälläistä ollut tapahtunut ikinä aiemmin.
Nainen sai hyvityksen tapahtuneesta.
<--- Kuvan lähde
Valitsin tuon uutisen, koska se oli niin ällöttävä, joten jutusta oli pakko lukea lisää.

perjantai 22. maaliskuuta 2013
Cosmopolitan
Cosmopolitanin (<--klikkaa) nettisivua päivitetään lähes koko ajan. Jutut ovat uusia ja ajankohtaisia. Juttujen alapuolelta näkee päivämäärän ja tarkan kellonajan milloin juttu on kirjoitettu.
Sivusto pyrkii houkuttelemaan lukijaa isoin kiinnostavin otsikoin ja kuvin. Lukija saadaan kiinnostuneeksi monilla erilaisilla uutisilla ja jutuilla. Sivustolla on muunmuassa juttuja liittyen blogeihin, kauneuteen, shoppailuun, suhteisiin & seksiin ja muotiin. Sivustolta löytää myös keskustelupalstoja, joilla voi ilmaista oman mielipiteensä keskustelusta. Cosmopolitanin sivulla on myös Cosmo-TV, jossa voi katsella erinlaisia videoita esimerkiksi meikkeihin ja muuhun kauneudenhoitoon liittyen.
Sivusto on suunnattu nuorille ja nuorille aikuisille (enemmän naisille). Sivustolla on paljon juttuja liittyen suhteisiin sun muihin, joista näkee hyvin cosmopolitanin kohderyhmän.
Minun mielestä sivuston kiinnostavimmat jutut liittyvät suhteisiin ja muotiin/shoppailuun.
Sivusto on tietääkseni pysynyt suunnilleen samanlaisena jo jonkin aikaa, ellei pieniä sivun ulkoasumuutoksia oteta huomioon.
Kuvan lähde

maanantai 18. maaliskuuta 2013
Paras tosi-tv-sarja
Ohjelman nimi : Unelmien poikamies
Ohjelman laji : Parinetsintäohjelma
Kanava : nelonen
Ohjelma- aika: 19.30-20.30
Idea : Mies etsii kumppania ja valitsee lopulta yhden kumppanikseen. Viikolla on ruususeremonia, jossa mies jakaa ruusut niille, joiden haluaa jatkavan kilpailussa.
Kilpailijat : 12 naista, joista joka viikko putoaa yksi pois.
Kohdeyleisö : Ohjelma soveltuu kaikenikäisille, mutta sitä katsoo nuoret.
Unelmien poikamies sarjan idea on siis löytää miehelle kumppani. Mies järjestää kilpailijoille treffejä ja muita tutustumismahdollisuuksia. Viikon jälkeen pidetään 'ruususeremonia', jossa mies antaa ruusut niille naisille, joiden hän haluaa jatkavan kilpailussa. Lopulta kiplailun voittaa yksi nainen, josta tulee miehen kumppani.
Tykkään katsoa Unelmien poikamiestä koska se on koukuttava sarja, eli haluaa katsoa heti seuraavankin jakson. Sarja on mielestäni hyvin suunniteltu ja se on toteutettu aika hyvin. Ohjelmassa on myös joskus draamaa, joka tekee siitä mielenkiintoisen. Ohjelmaa on varsinkin silloin kiva katsoa kun ei ole muuta tekemistä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)