Cosmopolitanin (<--klikkaa) nettisivua päivitetään lähes koko ajan. Jutut ovat uusia ja ajankohtaisia. Juttujen alapuolelta näkee päivämäärän ja tarkan kellonajan milloin juttu on kirjoitettu.
Sivusto pyrkii houkuttelemaan lukijaa isoin kiinnostavin otsikoin ja kuvin. Lukija saadaan kiinnostuneeksi monilla erilaisilla uutisilla ja jutuilla. Sivustolla on muunmuassa juttuja liittyen blogeihin, kauneuteen, shoppailuun, suhteisiin & seksiin ja muotiin. Sivustolta löytää myös keskustelupalstoja, joilla voi ilmaista oman mielipiteensä keskustelusta. Cosmopolitanin sivulla on myös Cosmo-TV, jossa voi katsella erinlaisia videoita esimerkiksi meikkeihin ja muuhun kauneudenhoitoon liittyen.
Sivusto on suunnattu nuorille ja nuorille aikuisille (enemmän naisille). Sivustolla on paljon juttuja liittyen suhteisiin sun muihin, joista näkee hyvin cosmopolitanin kohderyhmän.
Minun mielestä sivuston kiinnostavimmat jutut liittyvät suhteisiin ja muotiin/shoppailuun.
Sivusto on tietääkseni pysynyt suunnilleen samanlaisena jo jonkin aikaa, ellei pieniä sivun ulkoasumuutoksia oteta huomioon.
Kuvan lähde
Olet selvästi panostanut aiheeseen ja kirjoittanut kiinnostavasti nettisivustosta. :)
VastaaPoistaKerrot lehdestä hyvin ja kiinnostavasti
VastaaPoistaMitenkähän kauan Cosmopolitan on ilmestynyt, siis ihan printtilehtenä? Kauan joka tapauksessa. Siinä on jotain kiinnostavaa aina uudelle lukijakunnalle. Kuinkahan samantyyliset sivut ovat eri maissa?
VastaaPoistaMari